Olen yrittänyt pitää Aslanin virkeänä ja keksiä sille mukavia leikkituokioita. Ensi alkuun Aslan piti siitä, kun kissan onkea, jota meillä kutsun lentäväksi linnuksi, heilutteli sohvan selkänojan yli puolin ja toisin. Se oli todella tehokasta saalistus- ja tehojumppaa pienelle kissalle. Jossain vaiheessa aivan hetken mielijohteesta lähdinkin ongen kanssa juoksahtamaan ja kas, Aslan rynni salamana ongen perään ja saalisti linnun. Aslan näytti niin superinnokkaalta, että jatkoin ongen kanssa juoksemista siten, että lintu laahasi perässäni. Juoksin olohuoneen ja makuuhuoneen väliä ja vauhtia kissalla riitti. Muutaman päivän päästä Aslan jotenkin kyllästyi hitaaseen ja kömpelöön juoksuuni ja juoksi kiitämällä ohitseni ja jäi toiseen huoneeseen odottamaan minua. Nyt innostin sitä lisää ja Aslan juoksi raketin lailla huoneesta toiseen, eikä enää yrittänytkään tavoitella lintua. Aslanin silmät loisti innostuksesta ja selvästi tällä oli vauhdin hurmaa.

Eräänä päivänä Aslania juoksuttaessa meninkin toiseen huoneeseen piiloon ja jäin hiljaa kyykyssä kulman takana odottelemaan. Kului muutama hetki ja sitten raketti lähti liikkeelle. Kun Aslan pinkaisi huoneeseen ja huomasi minun olevan piilossa, sen silmät lävähtivät suureksi ja tämä suorastaan kiljui ja nauroi vatsansa pohjasta. 

Nykyään en enää juoksu- ja piiloleikkeihin onkea tarvitse. Riittää, kun muutaman hassun juoksuaskeleen otan puoleen ja toiseen, niin kissa sutii, rynnii, törmäilee seiniin ja sohvan reunoihin, hyppii valtavia loikkia, lentää yli nojatuolien. Välillä menen piiloon ja Aslan saa tästä lisää kierroksia. En pysty olemaan nauramatta ja olen aivan vakuuttunut, että kissatkin pystyvät nauramaan!