Meitä on pitkään ja hartaasti opetettu siihen, että tuntematonta, uutta koiraa tulee tervehtiä siten, että menee rauhallisesti sen eteen kyykkyyn ja tarjoaa kättä sen nuuskittavaksi ja vasta tämän annettua hyväksyntänsä, voi sitä alkaa silittää. Mutta miten kissojen kanssa?

Olen Aslanilta oppinut sen, että kissoja tulee tervehtiä samaan tapaan kuin koiriakin. Rauhallisesti kyykkyyn sen eteen ja antaa käsi sen haisteltavaksi ja jos kissa tämän jälkeen alkaa puskea ja tarjoaa selkäänsä tai kylkeänsä silitettäväksi, voi tällöin kissaa alkaa hellästi silittää sen kyljistä ja selästä. Sinunkaupat on siis tehty.

Vaikka Aslan on ollut meillä jo vuoden päivät, tervehdin sitä edelleenkin tarjoten kättäni sen haisteltavaksi ihan sen vuoksi, että se haluaa kättäni haistelemalla selvittää, mitä olen ollut viimeksi tekemässä, toisin sanoen ”mitä on viimeksi tapahtunut?”.

Kissat elävät hajujen maailmassa ja niille on aivan luonnollista haistella omistajansa kättä, sillä käsissämme kulkee erilaisten hajujen virta ja kissa tällä tavoin haistelemalla ottaa selvää ympäristöstään.

Aslanilla on myöskin hauska ja hellyttävä tapa kotona tervehtiä minua muutaman hetken erillään olon jälkeen kurisemalla. Se on ikään kuin kehräämistä ilman K-kirjainta. Tämä ystävällinen kurina on ikään kuin Aslanin tapa moikata. Ääni ei ole kova, mutta on selvä.

Niin kuin koirat, niin myös kissatkin pitävät siitä, kun niille juttelee ystävälliseen sävyyn. Juttelen Aslanille tuon tuosta ja tämä tuntuu omalla tavallaan ymmärtävän, että syvästä kahdenvälisestä ystävyydestä tässä on kyse. Olen oppinut myös naukumaan kissaa, sillä kommunikoinnistahan kissan naukumisessa on kyse, joten nau'un Aslanille takaisin aina silloin kuin voin.